Juna kulkee taas
No niin, sanoista tekoihin. Syvä anteeksipyyntö tämän kirjoituksen kohtuuttomasta viipymisestä, mutta Tankissa muhivien mysteerien sanallinen kuvailu ei ole tehtävistä helpoimpia. Istun sohvalla läppäri sylissä ja tuijotan kitaransa kanssa uuden pelottavan tarttuvan afropopbiisin tahtiin jammailevaa K-Rautaa. Karilla on päässään – kuinkas muuten – allekirjoittaneen uimalasit. Siis meikämandoliinon piti jo hyvä tovi sitten lähteä kartanon altaaseen virkistävälle iltauinnille, mutta toisin kävi. Uimalasit katosivat vain löytyäkseen kaljun, etäisesti avaruusoliota muistuttavan olennon päästä. Ja soundista päätellen Saarilahden maailma violettien Speedojen takaa näyttää aurinkoiselta. Magic System, anyone? Pitää olla iloinen, ettei trooppiseen fiilikseen pääsy vaatinut uimahousujen lainaamista.
Ei, luvassa ei ole neloslevyllisen täydeltä afropoppia. Myös kokonaisten country- ja metallialbumien toteuttamisesta on (toistaiseksi) luovuttu. Levytysprosessi on rehellisesti sanottuna vielä alkumetreillä, mutta ensimmäinen puoli tusinaa biisejä antaa aika vahvoja viitteitä siitä mihin suuntaan ollaan menossa. Joka suuntaan.
Monille jo keikoilta tutuiksi tulleet L.L.H. ja Evil ovat viitoittaneet kulmikkaasta elektrorockista Bristol-tyyppiseen jumitukseen, mutta niiden perään tie on alkanut mutkitella vielä vakavammin. Afropopin lisäksi on jo tartuttu muun muassa juurekkaasti svengaavaan gypsy-hoppiin ja uuteen melodiseen balladiin. Pakko myös todeta, että ensimmäiset omat biittini ovat nähneet päivänvalon Garage Bandin muodikkaalla avustuksella. Ei ehkä ihan olla vielä edesmenneen J-Dillan levelillä, mutta bändin sisäisen työnjaon kannalta puhutaan joka tapauksessa mullistavasta muutoksesta. Ja voisin melkein lyödä pikkuvarpaani vetoa, että ainakin joku näistä teoksista päätyy vielä tavalla tai toisella uudelle levylle. Jos ei muuten, niin uhkailemalla, kiristämällä ja lahjomalla.
Pekka hei, missäs jäbän biitit viipyy?
Tuttua ryhmää on jo ilmoittautunut loppuvuoden kuumiin levytyssessioihin, sekä tietoisesti että vielä asiasta mitään tietämättä. Juuso on jo käynyt tukka putkella nakuttamassa perkussioita muutamaan biisiin. Turun ihmelapsi FZ on myös eksynyt kellariin silloin tällöin Etelä-Amerikan promokiertueittensa välissä. Emmaa tai Pekka "P6" Kuusistoa tuskin tarvitsee myöskään kauaa odottaa, kunhan viesti lattemuotoisista studiokorvauksista kiirii herrasväen korviin. Uusia kollaboraatioideoita on lisäksi jo viritelty, mutta hys hys niistä vielä toistaiseksi.
Levy-yhtiön kanssa on lyöty lukkoon suunnitelma levyn julkaisemisesta keväällä 2009. Minkä ei pitäisi kovin pahasti yllättää ainakaan logiikan ja numeroiden ystäviä. 2000, 2003, 2006, 2009... Syyttäkää mistä syytätte, mutta johdonmukaisuuden puutteesta ei kannata tulla puhumaan.
Siinä kaikki tällä erää. Ottakaa ystävät iisisti ja nauttikaa kesästä (Ilosaaresta se on aina ennenkin alkanut). Lisää tietoa työn edistymisestä sekä kaikenlaisista oudoista hetkistä matkan varrella on luvassa pitkin vuotta. 4 r-iz-eal.
Rakkaudella,
Tommy
Kaikki merkinnät