Adios Lanzarote!
Pakko olla rehellinen, tämä viimeinen pätkä on jälkikäteen kyhätty epilogi. Muistikuvat viimeisten päivien tapahtumista ovat yhä tuoreina mielessä, niitä ei vain kaikessa kiireessä ehtinyt naputella talteen reaaliajassa. Seuraavassa lyhyt yhteenveto asioista joita vielä ehti tapahtua, täysin mielivaltaisessa ja sekavassa järjestyksessä.
Dry Cooleriin syntyi lopulta kaksi eheää säkeistöä sekä kertosäkeet, ja biisille annettiin lopulta (ainakin toistaiseksi) nimi Tugboat's Call. Vokaaliotot suoritettiin lähes täysin huvilan terassilla keskellä yötä. Äänitysten soundi ei ehkä ole aivan studiotasoa, mutta fiilis oli kohdallaan. Saa nähdä päätyykö materiaali (meren kohinan kera) levylle asti. Sähköt piti katkaista kokonaan vokaaliottojen ajaksi, koska poreallas ei suostunut vaikenemaan. Pidettiin kyllä huolta siitä, että lämpimät poreet saatiin takaisin, kun pääkytkin käännettiin taas päälle.
Suhteellisen pudottava hetki koettiin yhtenä iltana television ääressä illallista nauttiessa, kun joltain hämärältä satelliittikanavalta tuli englanniksi tekstitetty versio Rukajärven tie -leffasta. Muutaman epäuskoisen naurun jälkeen televisio päätettiin sammuttaa. Muistaakseni sama ilta päättyi sohvalla loikoiluun ja uuden X-Files -leffan katseluun. Tosin Johannes taisi nähdä elokuvan loppupuoliskon pudonneiden silmäluomien takaa. Paluulennolla Helsinkiin Laiho sai kuitenkin vihdoin virheen korjattua.
Kari ja Johannes hyppäsivät useampana päivänä maastopyörien selkään ja kiertelivät kiihkeästi niemenkärkeä. Saattoivat myös piipahtaa muutamalle drinkille mukavan Ibiza-henkisen rantabaarin terassille. Mikä kuitenkin huomattavasti tärkeämpää, pyöräreissuilta tarttui matkaan hieno pieni afrikkalainen sormipiano, jota kotistudiolla välittömästi testailtiin. Soundi on huippu! Tuottajien pyöräretkiin sisältyi myös rengasrikko, jonka syyksi itse epäilen Karin vaatimien pyörätemppukuvaussessioita (sana talteen Scrabblea varten) terävissä kivikoissa.
Oma juoksuinto jatkui läpi viikon, ja Johanneksen GPS-mittauksien perusteella tuli vedettyä yhteensä noin 50 kilsaa. Fiilis on hyvä, vaikka masentaa palata räntä-Suomeen. Jotenkin aika eri tunnelma juosta Atlantin äärellä shortseissa ja t-paidassa...
Viimeiset vokaaliäänitykset tehtiin noin puoli tuntia ennen studion purkamista vikana iltana. Onnistuttiin myöskin löytämään aivan mahtava gourmet-tyyppinen rafla kyliltä. Suussa sulavaa lihaa ja kalaa...
Kaiken kaikkiaan matkastudio asetti jonkin verran rajoitteita duunille. Ihan kaikkea mieleen tullutta ei pystynyt tekemään, mutta reissu on silti ollut ehdottoman hyödyllinen. Juna kulkee hyvää vauhtia, kasassa on täysin tyhjästä lähes valmiiksi saatu uusi biisi, ja paljon sekavaa äänitysmateriaalia muihin träkkeihin. Lisäksi on kuunneltu ja juteltu paljon, saatu ideoita joita ehtii toteuttaa kotiinpaluun jälkeen.
Aika jättää jäähyväiset merelle, auringolle ja mustille kukkuloille. Tulee ikävä tätä mestaa.
Tommy
Kaikki merkinnät