Auringonpilkahduksia
Suoraan asiaan, suoraan studiolta, suoraan rumpumieheltä. Biisejä on tätä kirjoittaessa työn alla paljon; tarkkaa määrää on vaikeaa määritellä tässä vaiheessa, mutta 20-30 on hyvä arvio. Mikä tavallaan pahinta ja myös parasta, uusia tekeleitä syntyy edelleen koko ajan lisää. Tuskallinen karsintavaihe siintää tosin jo horisontissa. Pelottaa...
Tommy on ahkeroinut Garage Bandin kanssa viime aikoina siinä määrin, että lähes hirvittää. Uusia ideoita tuntuu olevan tarjolla lähes joka päivä. Tompsun pianoriffistä (GB-presetti "Classical Acoustic") liikkeelle lähtenyt työnimeä "Sympathizer" totteleva tekele löysikin parissa päivässä brutaalin muodon; raskasta konesoundia ja kiivasta tangoryöpytystä yhdessä biisissä. Juusokin kävi jo tuomassa oman panoksensa teokseen soittamalla Marokosta ostettu huivi päässä ultra-aggressiivisia Lähi-idästä kotoisin olevia perkussiokuvioita. Felix vastasi haasteeseen tänään beatboxaamalla Dick Tankin lattialta käsin raskaita virvelirumpuja ja vaivalloisen kuuloisia hengitysääniä. Rappien puolella taas on havaittavissa selviä Snoop Dogg -vaikutteita. Kaiken kaikkiaan siis ihan normaali DJBB-kipale tulossa.
Countrya muistuttavia hitaampia paloja tuntuu välillä syntyvän akustisella kitaralla kuin itsestään. Uusimpia näistä edustavat "Wish" ja "Rough", joissa molemmissa tuntuisi olevan ainakin meille melko lailla epätyypillinen ja sitä kautta myös tuoreelta tuntuva tunnelma. Mielenkiintoista nähdä millaiseen muotoon biisit lopulta päätyvät. Johanneksen uusin tuotos kulkee sitä hyvin kuvaavalla nimellä "Boogie" ja siinä tavallaan palataan DJBB:n juurille blues-vaikutteiden ja old school -hiphopin muodossa.
Studiotyöskentely on tähän asti tapahtunut sataprosenttisesti Dick Tankissa ja pikkuhiljaa on tullut kasvava fiilis vaihtaa maisemaa hetkeksi. Studioaikaa onkin tämän seurauksena buukattu pitkin poikin joulukuuta ja reissuun Suomen rajojen ulkopuolellekin on tarkoitus lähteä pian, hieman viime levyn Portugalin-matkan tapaan. Näistä lisää tulevissa päiväkirjamerkinnöissä...
Levyn ilmestymisajankohta on myös lyöty lukkoon: levy ilmestyy TOUKOKUUSSA 2009 ja bändin sisäisessä käytössä olevaan keikkakalenteriin on jo alkanut tipahdella merkintöjä samalle ajankohdalle. Näistä ja muista virallisemmista asioista tiedotetaan tarkemmin ensi vuoden puolella kunhan yksityiskohdat varmistuvat. Levy-yhtiön kanssa käytiin jo punomassa runsaasti erilaisia juonia ensi kevään varalle - ehdottoman hyvä kutina kaikesta!
Ehkä kovin uutinen tästä koko prosessista kiinnostuneille on se, että levyn tekemistä ja lopulta myös valmistumista seuraava "teasersaitti" saadaan linjoille tammikuussa. Mestoille on tulossa jo alusta lähtien videoita, valokuvia, taustakuvia, jatkuvasti ajan tasalla olevaa tietoa työn alla olevista biiseistä, tämä päiväkirja blogityyliin interaktiivisena ym. Videomatskua studiosta on purkissa paljon, mutta editoituna valitettavan vähän - tilanne korjautuu tammikuussa.
Joulukiertue jouduttiin tosiaan tällä kertaa laittamaan jäihin kiireisen studiojoulukuun takia. Ei kuitenkaan hätää, Don Johnsonin perinteinen joulutervehdys tulee tällä kertaa mitä luultavimmin studiolta videon muodossa ja Tavastia on jo varattu joululle 2009! :) Myös nettikaupan vuotuinen nimmari- ja joulukampanja starttaa taas ja tuoreena yhteistyökumppanina Globe Hopen ja Seccon rinnalla on nyt Myssy.
Aurinkoa lumimyrskyjen keskelle,
Kari
Kaikki merkinnät